Lääkekorvausjärjestelmä

Jokaisella syöpään sairastuneella tulee olla yhdenvertainen oikeus oikea-aikaiseen ja yksilöllisesti sopivimpaan lääkehoitoon asuinpaikasta ja sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Kuitenkin yhdenvertaisuus ja tasa-arvo nousevat esiin erityisesti uusien suhteellisen kalliiden syöpälääkehoitojen kohdalla. Lääkkeiden nykyinen arviointi- ja käyttöönottojärjestelmä onkin monitahoinen eikä se vastaa syövän modernin lääkehoidon tarpeisiin.

Suomessa on tällä hetkellä käytössä niin kutsuttu kaksikanavainen lääkerahoitusjärjestelmä, jossa rahoituskanava määräytyy lääkkeen annostelumuodon perusteella. Potilaan itse annostelemien avohoidon lääkkeiden kustannuksia korvataan potilaalle sairausvakuutuslaissa määritellyn Kela-korvauksen muodossa. Sairaalassa annosteltavien lääkkeiden kustannuksista vastaavat hyvinvointialueet.

Jako avohoidon lääkkeisiin ja sairaalalääkkeisiin jakaa paitsi rahoitusvastuun, myös uusien lääkkeiden arvioinnin ja käyttöönoton päätökset useammalle eri taholle. Avohoidon lääkkeiden pääsystä korvausjärjestelmään päättää Lääkkeiden hintalautakunta (Hila), joka arvioi uusien lääkkeiden hoidollisen arvon ja taloudellisuuden sekä vahvistaa korvausperusteena olevan kohtuullisen tukkuhinnan. Sairaalalääkkeitä arvioi puolestaan Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ja arviointiylilääkäreiden muodostama verkosto FinCCHTA:n koordinoimana. Lisäksi Palveluvalikoimaneuvosto Palko antaa suosituksia Fimean arvioimista sairaalalääkkeistä ja siitä, kuuluvatko nämä julkisesti rahoitettuun palveluvalikoimaan. Lopulta kuitenkin hyvinvointialueet päättävät kukin tahollaan uuden lääkkeen käyttöönotosta, jolloin käytännöt voivat vaihdella alueittain.

Nykyinen järjestelmä on monelta osin haastava. Yksi keskeinen kaksikanavajärjestelmän ongelma on sairaala- ja avohoidon lääkkeiden erilaiset arviointi- ja päätöksentekokriteerit, jotka johtuvat taustalla olevasta lainsäädännöstä. Arvioinneissa pyritään tiivistämään ja arvioimaan tutkimusnäyttöä kyseisen lääkehoidon hoidollisesta lisäarvosta, haitoista, kustannuksista ja kustannusvaikuttavuudesta muihin hoitovaihtoehtoihin verrattuna mutta arviointi- ja päätöksentekoprosessit eroavat sen mukaan, onko kyseessä avohoidon lääke vai sairaalassa annosteltava lääke.

Järjestelmä on hajanainen, mistä syntyy turhia päällekkäisyyksiä ja rajallisen arviointiosaamisen hajaantumista eri organisaatioihin. Tämän seurauksena ei päästä hyötymään kansallisen keskittämisen eduista, mikä voi asettaa potilaat alueellisesti eriarvoiseen asemaan. Nykyinen järjestelmä ei myöskään mahdollista avokanavan ja sairaalalääkkeen yhdistelmähoitojen arviointia. Kaksi erillistä rahoitusjärjestelmää mahdollistaa myös osaoptimoinnin sairaala- ja avohoidon lääkkeiden välillä: kustannusvastuu saatetaan siirtää toiselle maksajataholle huomioimatta potilaan ja yhteiskunnan kokonaiskustannusten kannalta parhainta lopputulosta.