Suomalaisen syövänhoidon yhdenvertaisuudesta keskusteltiin SuomiAreenan yhteydessä 13. heinäkuuta järjestetyssä Yksilöllisen syövänhoidon mallimaa -hankkeen tilaisuudessa Porissa. Tilaisuus koostui asiantuntijoiden alustuksista sekä paneelikeskustelusta, ja sen juonsi Peter Nyman.
Satakunnan Syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja Marja-Liisa Ala-Luopa toivotti vieraat tervetulleeksi yhdistyksen tiloihin kuulemaan asiantuntijoiden ajatuksia suomalaisen syövänhoidon yhdenvertaisuuden tilasta. Ala-Luopa toivoi itse puheenvuorossaan, että Suomi voisi olla sekä syövänhoidon että syöpäpotilaiden tuen mallimaa.
Viiveettömyys on tärkeää syövänhoidossa
Alustuspuheenvuorot aloitti HUS Syöpäkeskuksen ylilääkäri, dosentti ja toimialajohtaja Johanna Mattson.
“Kaikki mitä syövän hoidossa tehdään, kannattaa tehdä viiveettömästi”, Mattson totesi puheenvuoronsa alussa.
Tämä koskee hänen mukaansa niin hoitojen aloittamista kuin uusien tehokkaiden hoitojen nopeaa käyttöönottoa. Mattsonin mukaan sairaalalääkkeiden arvioinnin ja käyttöönoton pirstaleista järjestelmää voitaisiin kehittää yhdenmukaisemmaksi kaikkialla Suomessa yhdenvertaisuuden ja ennakoitavuuden lisäämiseksi.
Mattson piti hyvänä asiana, että tarjolla on myös yksityistä syövänhoitoa, mutta totesi, ettei ole Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tavoite, että rahalla voi saada tehokkaan syöpälääkkeen puolet aikaisemmin käyttöön.
Viiveettömän hoidon ja modernien syöpälääkkeiden käyttöönoton lisäksi Mattson piti erittäin tärkeänä sitä, että kliinisessä työssä kertyviä terveystietoja ja kliinistä lääketutkimusta hyödynnetään kattavammin.
Tutkimussektorilla on paljon tehtävää
Samasta kliinisen lääketutkimuksen teemasta jatkoi FINBB:n hallituksen puheenjohtaja, professori emerita Anne Pitkäranta, joka pohti alustuksessaan sitä, miten varmistetaan, että Suomessa tehdään jatkossakin kliinistä lääketutkimusta. Nykyisin haasteena on Pitkärannan mukaan erityisesti tutkimustyöhön liittyvä byrokratia sekä tutkimuksen kasvavat kustannukset.
Pitkärannan mukaan monimutkainen tutkimusjuridiikka lannistaa tutkimusintoa. Tutkimukseen liittyvä lainsäädäntö muuttuu jatkuvasti, eivätkä juristitkaan ole aina samaa mieltä siitä, miten sitä tulisi tulkita. Toisiolain tulkintaan tarvitaan Pitkärannan mukaan poliittisten päättäjien tukea.
Tilannetta voisi Pitkärannan mukaan helpottaa Findatan tehtävien osittainen valtuuttaminen yliopistollisille sairaaloille. Lisäksi pitäisi huolehtia tutkimuksen avustavan henkilökunnan, kuten tutkimushoitajien ja -juristien, riittävyydestä ja resursseista.
Tutkimustyön kustannukset ovat Pitkärannan mukaan karkaamassa käsistä. Myös soteuudistus aiheuttaa huolta tutkimusrahoituksen sekä lääketieteellisten tiedekuntien yhteistyön vähenemisestä tulevaisuudessa. Pitkärannan mukaan hyvinvointialueiden päättäjille pitäisi pystyä paremmin viestimään tutkimuksen merkitys.
Kolmantena haasteena Pitkäranta mainitsi tutkimustyön tekemisen kulttuurin. Huolestuttavana kehityksenä hän pitää esimerkiksi sitä, että Lääketieteen Säätiön apurahahakemusten määrä on pudonnut merkittävästi. Siksi on tärkeää houkutella tutkijoita esimerkiksi esittelemällä onnistuneiden tutkimusten tuloksia sekä tekemällä brändityötä tutkimuskulttuurin edistämiseksi.
Syöpäpotilaiden kasvava määrää vaatii yhä enemmän onkologeja
Siun Soten Syöpäkeskuksen ylilääkäri Liisa Sailas toi alustuksessaan esiin näkökulmia erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Sailas puhui muun muassa onkologipulasta ja sen vaikutuksesta yhdenvertaisen diagnostiikan ja hoidon mahdollistamiseen.
Sailaksen mukaan syövänhoidon tulokset ovat Suomessa lähtökohtaisesti hyviä, mutta muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi on jäämässä kehityksessä jälkeen. Lisäksi Sailas huomautti, että vaikka syöpäkuolleisuus tippuu jatkuvasti, syövän esiintyvyys väestössä kasvaa. Suomessa on yhä enemmän syöpäpotilaita, jotka eivät parane, mutta voivat elää pitkäänkin syövän kanssa saadessaan siihen hoitoja. Potilasmäärän kasvaessa tarvitaan lisää terveydenhuollon henkilökuntaa, kuten syövänhoitoon erikoistuneita sairaanhoitajia, onkologeja, patologeja ja radiologeja.
Myös Sailas nosti esiin soteuudistuksen aiheuttamat muutokset terveydenhuollon rahoitusjärjestelmässä. Hänen mukaansa poliittiseen päätöksentekoon tulee haasteita, kun pitää miettiä, miten rahoitus allokoidaan hyvinvointialueiden välillä ja niiden sisällä.
Panelistit peräänkuuluttavat syöpästrategiaa ja tutkimuksen tärkeyden ymmärtämistä
Alustusten jälkeen Suomen Syöpäpotilaat ry:n toiminnanjohtaja Minna Anttonen liittyi Mattsonin, Pitkärannan ja Sailaksen seuraan paneelikeskusteluun.
Ensimmäisenä panelistit pohtivat yhdenvertaisuuden tilaa Suomessa. Anttosen mukaan tiettyjen hoitojen saatavuus sekä varhaisen diagnostiikan ja hoitoon pääsyn nopeus on riippuvainen koko terveydenhuoltojärjestelmästä. Kansallinen syöpäkeskus ja kansallisen syöpästrategian suunnittelu on auttanut asiaa, mutta Anttosen mukaan työtä on vielä tehtävänä.
Pitkäranta nosti esille, että tutkimuksen näkökulmasta potilaiden mahdollisuudet eivät ole yhdenvertaiset, sillä yli 40 prosenttia tutkimuksesta tehdään Helsingissä. Sailas huomautti, että keskussairaaloiden on vaikea lähteä tekemään kliinistä tutkimusta, mutta kansalliset laaturekisterit, joihin kirjattaisiin jokaisen syöpäpotilaan tiedot, voisivat lisätä yhdenvertaisuutta.
Mattsonin mukaan vuonna 2009 STM:n toimeksiannosta laaditun Syövän hoidon kehittäminen vuosina 2010–2020 -raportin tavoitteissa ollaan onnistuttu, mutta raportti kaipaisi jo päivittämistä. Hän on huolissaan terveydenhuollon osaajavajeesta, etenkin hoitohenkilökunnan osalta.
Panelistit pohtivat myös digitalisaation roolia syövänhoidon tulevaisuudessa. Yli kaksi vuotta kestänyt pandemia on muuttanut syövänhoidon käytäntöjä esimerkiksi etävastaanottojen muodossa. Mattsonin mukaan Suomessa onnistuttiinkin pandemian aikana juuri siinä, ettei syövänhoito kriisiytynyt vaikeista olosuhteista huolimatta. Sailas kuitenkin huomautti, että henkilöstön kannalta esimerkiksi työyhteisön puuttuminen on vastaanottojen digitalisoitumisen heikkous.
Mattsonin mukaan tärkeintä on se, että potilas voi itse valita, haluaako käydä vastaanotolla etänä vai paikan päällä. Toisaalta hän painotti, että hoitosuhteen aloittaminen etänä on vaikeampaa kuin esimerkiksi pitkän hoitosuhteen jatkaminen.
Kaikki panelistit pitivät syöpätutkimusta erittäin tärkeänä niin potilaiden ja syövänhoidon kehityksen kuin syövän hoitoon erikoistuneiden lääkärien ja hoitajien asiantuntijuuden kasvun näkökulmasta. Päättäjiltä panelistit peräänkuuluttivat syöpästrategiaa, riittävää rahoitusta syöpätutkimukseen ja kansalliselle syöpäkeskukselle, tutkimuksen tärkeyden ymmärtämistä sekä pakollista laaturekisteriä syövänhoidon vaikuttavuuden tehokkaampaan arviointiin.
Jutta Sibakov
syövän sairastanut viestinnän ammattilainen
Tiina Vesterinen
toimitusjohtaja, Suomen Syöpäinstituutin Säätiö
