Mitä se syöpälääkäri siellä ikkunan takana tekee?

Kuvitellaan potilas. Hän on iäkäs, perussairauksia on ker­tynyt. Parkinson kankeuttaa liikkumiskykyä ja arki kotona vaatii jo ponnistelua muistin hataruuden vuoksi. Lähimmät omaiset, aikuiset lapset, ovat muuttaneet kauas. Tosin ­e­tääl­täkin he ruuhkavuosissaan välittävät ja pitävät yhteytt­ä. Onneksi kotikunnan kotisairaanhoito on toimiva, tutut hoi­ta­jat käyvät päivittäin ja huolehtivat lääkkeistä ja ruokail­luista, tarkistavat voinnin aamulla sekä ennen nukkumaan­menoa.

Koittaa käänteentekevä päivä, suihkun yhteydessä hoitaja huomaa patin. Lää­käri kutsutaan paikalle ja diagnostiset tutkimukset käynnistyvät. Patti on rin­ta­syöpä.

Potilaan hoitopolku etenee keskussairaalaan, joka sijaitsee satojen kilomet­rien päässä potilaan kotoa. Taksimatka aloitetaan aamuyön tunteina ja suurin piirtein puolen päivän aikaan kuski on lopulta saattanut yksinäisen potilaan poliklinikalle. Lääkärin tavatessaan potilas on väsynyt ja nopea paikan vaihto on saanut olon hämmentyneeksi. On vaikea muistaa, miksi vastaanotolle on tultu. Hoitoneuvottelussa potilas ei halua leikkausta ja nukuttaminen tuntuu uhkarohkealta sekä lääkärin että potilaan ajatuksissa. Leikkauksesta pääte­tään luopua. Kaikeksi onneksi rintasyöpäkasvain on laadultaan sellainen, että tablettilääkehoito saattaisi pitää kasvua kurissa pitkäänkin. Hoitosuunnitel­ma on valmis ja potilas kotiutuu tablettireseptin kera. Uusi reissukin on toki jo tiedossa, vaikka potilas ei sitä ihan muistakaan, kontrollikäynti on sovittu kolmen kuukauden päähän.

Pysähdytään tässä kohtaa hetkeksi miettimän, mitä tällä uuvuttavalla matkalla saavutettiin:

– Potilas on hämillään ja muistisairaus on aikaisempaa huonommassa hoito­tasapainossa useita päiviä matkan jälkeen. Hän ei tiedä, ei ymmärrä, eikä e­tenkään muista, mitä lääkärin vastaanotolla on puhuttu.

– Omaiset ovat epätietoisia, kysymykset vellovat vailla vastauksia. Syöpä pelottaa.

– Kotisairaanhoito saa sairaalan kirjallisen palautteen. Aloitetaan uusi lääke, mutta se on kotisairaanhoidolle vieras. On vaikea tietää mitä odottaa ja kuin­ka potilasta ohjata.

Kaikki voinevat yhtyä ajatukseen – Näin tämän ei kuuluisi mennä.

Onneksi tässä kohtaa voimme olla ylpeitä Suomen sairaanhoidosta ja siitä, et­tä tämä tarina ei ollut totta! Todellisuudessa kotisairaanhoidon lääkäri tunsi potilaan tilanteen ja osasi jo lähetteessä kertoa mahdollisista hoitotoiveista sekä matkaan liittyvistä haasteista. Potilaalle sovittiin syöpälääkärin etävas­taanotto, johon hän osallistui tutun kotisairaanhoitajan kanssa kotoaan, keit­tiönpöytänsä ääreltä. Vastaanotolle saapui myös potilaan kaukana asuva lapsi omalta tietokoneeltaan. Videoyhteys toimi hyvin ja reaaliaikaisesti, potilaskin huomasi olevansa vastaanotolla kysyen: ”Mitä se lääkäri siellä ikkunan takana tekee?”.

Syöpälääkäri sai kattavasti tietoa potilaan terveydentilasta ja hoitotoiveista potilaan, omaisen sekä hoitohenkilökunnan kertomana. Kotisairaanhoitaja tunnusteli kasvaimen ja kuvaili rinnan tämänhetkiset oireet. Yhdessä syöpä­lääkärin ohjaamana vastaanotolla käytiin läpi tutkimustuloksia, pohdittiin syö­vän ennustetekijöitä ja mahdollisia hoitolinjauksia. Potilas ei ymmärtänyt ihan kaikkea keskusteltua mutta tuttu hoitaja auttoi ja selitti, piti kädestä ja rauhoitteli. Omaisen kysymyksiin vastattiin. Vähitellen potilaan edun mukai­set hoidonlinjaukset selkiytyivät ja päädyttiin samaan lopputulokseen kuin edellisellä kuvitteellisella vastaanotolla: aloittamaan tab­lettilääkitys. Sovit­tiin, että kotisairaanhoito seuraisi rinnan oireita. Heillä oli myös tieto tab­lettilääkehoidon tyypillisimmistä haitoista ja syöpäpoliklinikan puhelinnume­ro, mihin soittaa, jos arkea häiritseviä ongelmia ilm­enisi. Seuraava lääkärin kontrollikin sovittiin etävastaanottona, sen toimivuudesta ja eduista olivat yhtä mieltä kaikki vastaanotolle osallistuneet henkilöt.

Mitä tämä tarina meille opettaa?

Tarina ei kerro siitä, että kaikki, tai edes suurin osa, terveydenhuollon palveluista olisi toteutettavissa etänä. Se ei vähättele myöskään inhimillisen kohtaamisen ja kosketuksen merkitystä. Sen sijaan opimme sen, että muistisairaus, ikä, kuulo tai tietokoneen käyttökyky eivät välttämättä määrittele potilaan mahdollisuutta saada laadukkaita etäpalveluita sairaalasta. Suhtautuessamme avoimesti ja ennakkoluulotto­masti digitalisaation luomiin mahdollisuuksiin, voimme saavuttaa perintei­stäkin parempaa hoitoa kustannuksia ja aikaa säästäen. Ehkä tämä tarina eläväs­tä elämästä avaa silmiämme, että etänä voikin olla hyvä, joskus jopa paras!

Tarina perustuu tositapahtumiin, tietoja on muutettu potilaan anonymiteetin säilyttämiseksi.

Minna Jääskeläinen
Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri
Syöpätautipoliklinikan ylilääkäri
Lapin keskussairaala

Sairaalan strategiana on lisätä etäpalveluita
ja sen myötä potilaiden mahdollisuutta valita
yksilöllistä ja laadukasta hoitoa lähemmäksi kotia.