Näin ajat asiaa

Suomeen tarvitaan kansallinen syöpästrategia vastaamaan syöpätaakan aiheuttamiin haasteisiin. Vaikka syöpästrategian laatimista ei suoraan mainita pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa, sen laatimista on edistettävä. Kansallinen syöpä­strategia vastaa tämänhetkisiin ja tuleviin syövänhoidon haasteisiin.

1. Resurssien osoittaminen kansalliselle syöpäkeskukselle

Diagnostiikkaan, jatkohoitoon ohjaukseen ja syövänhoitoon on laadittava yhtenäiset, ajanmukaiset ja julkiset hoitopolut ja diagnostiset käytännöt. Kansalliselle syöpäkeskukselle on osoitettava tähän työhön resursseja.

2. Julkisen rahoituksen lisääminen ja riittävien henkilöresurssien varmistaminen

Syöpätutkimuksen julkista rahoitusta on lisättävä ja varmistettava myös riit­tävät henkilöresurssit. Tutkijoille on tarjottava urapolkuja Suomessa, jotta lah­jakkaat tutkijat eivät siirry ulkomaille.

3.  Yhdenvertaisen ja yksilöllisen syövänhoidon mahdollistavasta lainsäädännöstä huolehtiminen

On huolehdittava yhdenvertaisen ja yksilöllistetyn syövänhoidon mahdol­lis­tavasta lainsäädännöstä. Lakia sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä on muu­tettava niin, että rekisteritutkimusta voidaan tehdä nykyistä pienemmillä vii­veillä ja kustannuksilla ja myös kansainvälisessä tutkimusympäristössä.

4. Kansallinen kliinisten rekisterien järjestelmä

Suomeen on perustettava kansallinen kliinisten rekisterien järjestelmä, niin kutsuttu laaturekisteri, syövänhoidon vaikuttavuuden arvioimiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle tulee tätä varten osoittaa rahoitusta. Tämänhetkinen Suomen Syöpärekisterin tekemä syöpien ilmaantuvuuden ja syöpäkuol­lei­suu­den seuranta ei riitä, varsinkaan kun Syöpärekisterille toimitettujen hoitavan ta­hon tekemien kliinisten ilmoitusten määrä on laskenut yli 50 % viimeisten 10 vuo­den aikana. Lisätietoja löydät täältä.

5. Yhtenäisen ja kansallisen lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointikäytäntö

On luotava yhtenäinen, kansallinen lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointikäytäntö, jotta uudet vaikuttavat lääkkeet ja hoitomenetelmät saadaan nopeammin käyttöön potilaiden hyväksi. Uusien lääkehoitojen hallittua käyt­töön­ottoa (kuten lääkkeiden ehdollista korvattavuutta, sairaalalääkkeiden sopi­mus­menettelyä jne.) on kehitettävä edelleen, jotta varmistetaan uusien hoito­jen pääsy potilaiden käyttöön viiveettä. Avohoidon ja laitoshoidon lääkkeiden käyttöönottoon liittyvät arviointiprosessit ja –kriteerit on yhtenäistettävä ja uudistettava.